Sopivan käyttöjärjestelmän käyttäminen on hyvin tärkeää tietokoneen toimivuutta varten. Käyttöjärjestelmällä on hyvin suuri vaikutus koko tietokoneen toimivuuteen, Jotta tiedät, mikä on kaikista sopivin käyttöjärjestelmä juuri sinun tietokoneelle, sinun tulee kuitenkin ymmärtää niiden eroista, ja tietenkin siitä, mitä jokainen päivitys pitää sisällään.
Todellakin, aina käyttöjärjestelmän päivitys ei ole kaikista käytännöllisiin juuri sinun tietokoneelle. Jos sinulla on esimerkiksi käytössä vanhempi tietokone, on mahdollista, että itse asiassa kaikista uusin käyttöjärjestelmä ei ole paras mahdollinen vaihtoehto. Siksi sinun tulee oppia kaikki mahdollinen tarvittava käyttöjärjestelmästä ennen sen hankintaa. Siten voit olla varma esimerkiksi siitä, että tietokoneellasi riittää tehoja käyttöjärjestelmän pyörittämiseen.
Esittely Windows 11 käyttöjärjestelmään
Kuten saatoit tietää, Windows 10 käyttöjärjestelmän piti itse asiassa jäädä viimeiseksi Microsoftin luomaksi käyttöjärjestelmäksi. Kun tämä käyttöjärjestelmä julkaistiin, Microsoft sanoi, että sitä tullaan päivittämään tarpeeksi sillä tavalla, että Windows 11 käyttöjärjestelmälle tule ikinä olemaan tarvetta. Tämä kuitenkin muuttui selkeästi vuosien aikana, ja Windows 11 on vihdoin julkaisemis pisteessä.
Käyttöjärjestelmän huoltaminen ja kunnossa pitäminen on hyvin tärkeää, koska tietokonetta käytetään nykyään aivan kaikkeen mahdolliseen. Tietokone on tärkeä työkalu niin töiden tekemiseen kuten myös vapaa ajan harrastuksiin. Sillä aukeaa niin pika talletus kasinot netissä kuten monet muutkin hauskat tavat viettää aikaa.
Aivan kuten kaikki muutkin Microsoftin Windows käyttöjärjestelmät, myös Windows 11 tullaan julkaisemaan ilmaisena päivityksenä kaikille sopiville tietokoneille. Windows 11 virallinen julkaisupäivä on sanottu olevan viides lokakuuta vuonna 2022. Toisin sanoen perus kuluttajat tulevat vielä odottamaan käyttöjärjestelmän julkaisua jonkin aikaa. Silti jotkut ovat päässeet jo kokeilemaan sitä hankkimalla virallisen koodin tätä varten. Tämän ansiosta mekin voimme kirjoittaa tätä arvostelua.
Windows 11 tuo uuden tunnen koneellesi
Aivan kuten kaikki muutkin käyttöjärjestelmät, myös Windows 11 tuo mukanaan uuden ulkomuodon tietokoneellesi. Windows 11 itse asiassa näyttää niin erilaiselta, että se vaikuttaa kokonaan uudelta personaallisuudelta. Se muistuttaa hieman aikaisempaa Windows 10X projektin ulkonäköä, mutta tämä projekti ei ikinä nähnyt päivänvaloa. Siitä syystä tätä ulkonäköä voidaan yksinkertaisesti kutsua Windows 11 ulkonäöksi.
Yksi välittömästi huomattavista eroista on se, että kiinnitetyt sovellukset ovat siirretty keskelle. Ne olivat ennen näytön vasemmalla puolella. Sen lisäksi aloituspainike on muuttunut. Nyt se on kimalteleva sininen neliö, mikä on mukava muutos edellisestä hieman tylsästä suunnittelusta. Kun sitä painetaan, yksinkertaisempi näkymä eri sovelluksista avautuu. Kiinnitetyt sovellukset ovat välittömästi helposti näkyvillä, ja suositeltujen sovellusten osio on myös nähtävissä.
Se, onko tämä parempi vain huonompi muutos riippuu tietenkin käyttäjästä. Me kuitenkin pidämme varsin paljon näistä muutoksista. Se on siistimpi, ja kaikki tarvittava on helpommin löydettävissä. Lisäksi kaikki painikkeet ovat asetettu tarpeeksi kauaksi toisistaan. Tämä on mukava muutos kaikkia kosketusnäyttö laitteita käyttäjiä ajatellen. Kun eri painikkeilla on enemmän tilaa välissä, niitä on helpompi klikata.
Suunnittelusta johtuvat poistot
Koska ulkonäköä on yksinkertaistettu, joitakin asioita on jouduttu poistamaan ja piilottamaan. Jos esimerkiksi haluat nähdä kaikki ladatut ja asennetut sovellukset, sinun pitää klikata “All apps” -painiketta. Tämän pienen painikkeen taakse on piilotettu kaikki asennetut sovellukset. Lisäksi Live Tiles toiminto, joka oli yksi tärkeimmistä asioista Windows 8 ja Windows 10 käyttöjärjestelmissä on poistettu kokonaan.
Näiden lisäksi aikajana ja Cortana merkit ovat poistettu Taskbar osiosta. Ne eivät ole näkyvillä tässä osiossa siitä yksinkertaisesta syystä, että ne eivät ole enää ollenkaan käytettävissä, mikä saattaa harmittaa joitakin käyttäjiä. Lisäksi hakutoiminto on pienennetty pieneksi ikoniksi. Sitä voidaan silti käyttää helposti, ja voit vaina painaa Start -painiketta ja aloittaa kirjoittamaan, kun haluat hakea jotain.
Lisäykset suunnitteluun
Suunnittelun takia ei ole kuitenkaan pelkästään vaan poistettu eri asioita käyttäjiltä. Sen lisäksi joitakin asioita on lisätty, mikä helpottaa tietenkin käyttöjärjestelmän käyttöä monilla eri tavoilla. Esimerkiksi hakutoiminto ikonin viereen on asetettu Microsoft Teams Chat painike. Tämä on Windows 11 käyttöjärjestelmän virallinen keskustelu sovellus, joten se löytyyn sieltä jo valmiina. Jos käytät jotain muuta keskustelu sovellusta tämän sijasta, voit aina ladata sen erikseen käytettäväksi, aivan kuten normaalisti tekisit.
Jos käytät laitetta, joka toimii kosketuksella, on tietenkin hyvä tietää kaikista erilaisista muutoksista, jotka vaikuttavat siihen. Kuten sanoimme aikaisemmin, nyt painikkeet ovat asetettu niin, että niiden käyttäminen tapahtuu helpommin, kun et käytä hiirtä klikkailuun. Se ei liity pelkästään Aloitus kuvaan, vaan tämä jatkuu myös muissa osioissa. Voit esimerkiksi hallinnoida paljon helpommin ääntä ja monia muita asioita. Lisäksi käyttöjärjestelmään on luotu joitakin sellaisia muutoksia, joita ei ole ihan niin helposti nähtävissä, mutta niillä on silti suuri vaikutukset koko käyttökokemukseen, kun käytät kosketusnäyttöä. Siitä syystä Windows 11 on erityisen mukava vaihtoehto kosketusnäytön käyttäjille.
Ikkunoiden hallinta, virtuaaliset näytöt ja muut
Ulkonäön ja suunnittelun muutokset eivät ole tietenkään ainoa asia, joka on muutettu käyttöjärjestelmässä. Yksi asia, mikä on tietenkin pysynyt myös Windows 11 käyttöjärjestelmässä on standardit, pienennä, suurenna, ja sulje painikkeet jokaisen ikkunan oikeassa yläkulmassa. Jos kuitenkin siirrät hiiren suurenna painikkeen päälle, ilman että klikkaat sitä, voit huomata eri ikkunoiden aukeavan sen alapuolelle. Voit myös käyttää tätä vaihtaaksesi ikkunoiden koon välittömästi tiettyyn kokoon, tai luoda niin sanotun Snap Ryhmän.
Tämä on mahdollisuus Windows 10 käyttöjärjestelmässä, mutta toiminto ei ole ihan samanlainen. Se on enemmänkin samankaltainen toiminto. Windows 10 käyttöjärjestelmällä tämä onnistuu hieman monimutkaisella tavalla, mutta koska Windows 11 tukee monimutkaisempia pohjia, se onnistuu helpommin ja nopeammin tämän käyttöjärjestelmän avulla.
Jos olet yksi niistä käyttäjistä, jotka telakoivat tietokoneensa säännöllisesti, Windows 11 tulee oletettavasti miellyttämään sinua. Nimittäin Windows 11 muistaa, miten kaikki ikkunat oli järjestetty silloin kun viimeksi olit yhdistetty mihinkään ulkoiseen näyttöön. Se pyrkii automaattisesti palauttamaan tämän asetteluun, mikä tekee käytöstä mukavampaa.
Virtuaalinen työskentely
Yksi varsin mukavista muutoksista Windows 11 käyttöjärjestelmässä on se, että Taskbar pyrkii tekemään virtuaalisesta työskentelystä monien pohjien välillä helpommaksi. Jos siirrät hiiren sen päälle, ja live kuvakkeet hyppäävät välittömästi työpöydällesi, samalla kun paikanpitäjä ilmestyy, ja voit klikata sitä luodaksesi uuden työpöydän. Taas kerran, samankaltainen toiminto on myös mahdollinen Windows 10 käyttöjärjestelmässä, mutta sen käyttäminen ei ollut ihan näin helppoa.
Windows 11 käyttöjärjestelmä antaa sinun myös asettaa eri taustakuvia eri työpöydille. Tämä ei ole pelkästään mukava asia siitä, että voit nauttia monesta eri tyylistä. Se helpottaa eri työpöytien tunnistamista. Sinun ei tarvitse katsoa aina erikseen, vaan tunnistat helposti, mikä on mikin työpöytä.
Widgetit
Viimeisimpänä, mutta ei todellakaa vähäisimpänä muutoksena työpöydälle on Widgetit. Widgetit eivät sinänsä ole uusi keksintö, vaan Microsoft on kokeillut niiden käyttöä monissa eri käyttötarkoituksissa vuosien aikana. Sen käyttö on kuitenkin kohentunut entisestään vuosien aikana, ja Windows 11 on vienyt asiaa entistä enemmän eteenpäin.
Kun klikkaat uuden widgetin ikonia, läpinäkyvä verho asetetaan, mikä saa sen näyttämään hieman Windows 10 näytöltä. Sinulle näytetään automaattisesti Widgetit tietyistä sovelluksista kuten sää, urheilu-uutiset, uutiset, sekä jotkut kuvat. Voit myös valita monia muita Widgettejä, kuten esimerkiksi kalenteri, Family Safety huomautukset ja monet muut.
On kuitenkin pakko nostaa esille, että Windows 11 Widgetit ovat nähtävillä pelkästään tämän näkymän sisällä. Et voi nostaa niitä nopeasti nähtäville, mikä on hieman harmillinen asia. Siten koko widget toiminto vaikuttaa vieläkin vaativan hieman korjaamista, ja toivomme näiden muutosten tulevan seuraavien päivitysten mukana.
Suoritus
Windows 11 tuntuu ehdottomasti hyvin näppärältä vaihtoehdolta, mikä tulee varmasti miellyttämään monia käyttäjiä. Se voidaan käynnistää hyvin nopeasti, ja kun käytät joko Start luetteloa tai Explorer toimintoa, ikkunat reagoivat hyvin nopeasti. Sen lisäksi hakutoiminto toimii todella nopealla tavalla, vaikka kieltämättä sen painike on suunniteltu hieman huonommaksi verrattuna edeltäjään.
Nämä nopeudet ovat kuitenkin oikeastaan vain etuosassa. Jotta koko systeemin tehoa ja suoritusta on voida testata, sen läpi on testattu monia eri asioita täysin perus tietokoneella. Sen avulla on voitu huomata, että jotkut asiat ovat hidastuneet verrattaessa Windows 10 käyttöjärjestelmään. Esimerkiksi videoiden käsittely hidastui 5 %, ja kuvankäsittely samanaikaisesti muiden ohjelmien kanssa hidastuen 7 %.
Tämä ei ole tietenkään hyvä asia, mutta toisaalta se ei vaikuta monien jokapäiväiseen elämään. Se on kuitenkin hyvä ottaa huomioon, jos olet erityisen innokas valokuvien harrastaja, tai jos se on esimerkiksi sinun työsi. Siinä tapauksessa se voi alkaa todellakin tympiä jonkin ajan päästä.
Pariston kestäminen
On tietenkin aina hyvin tärkeää, että tietokoneen paristo tulee kestämään parhaalla mahdollisella tavalla. Harva asia on niin ärsyttävää kuin se, että olet keskellä jotain tiettyä toimea, ja yhtäkkiä tietokoneesi paristo loppuu kesken. Tästä syystä Microsoft lupailu blogi julkaisussa, että vaihtaessa Window 11 käyttöjärjestelmään, myös tietokoneesi paristo saattaa tulla kestämään kauemmin. Tästä ei kuitenkaan ole vielä minkäänlaista todistetta, eikä Microsoft ole edes paljastanut, miten tämä asia voitaisiin oikein saavuttaa.
Yksi keino voisi olla dynaaminen refresher rate toiminto, joka vaihtaa näytön automaattisesti 60 Hz ja 120 Hz välillä, riippuen siitä, mitä oikein teet. Tämä ei kuitenkaan vaikuta kaikkien tietokoneiden paristoihin siitä syystä, että kaikissa tietokoneissa ei yksinkertaisesti ole 120Hz näyttöä.
Kehitys pelaamiseen
Microsoft käyttöjärjestelmät ovat yleensä pelaajien suosiossa. Tämä johtuu jo yksinkertaisesti siitä syystä, että monia pelejä ei edes luoda mahdolliseksi pelattavaksi Applen OS laitteille. Siten Microsoft on tehnyt aina parhaansa pitääkseen tämän aseman, varmistaen, että Windows käyttöjärjestelmät tulevat aina miellyttämään kaikenlaisia pelaajia.
Windows 11 sisältää DirectX 12 Ultimate API:n, mikä on Microsoftin viimeisin ja voimakkain versio. Sitä käytetään jos valmiiksi XBOX Series S ja X konsoleissa. Se, että konsoleissa käytetään samaa API:ta kuin tietokoneessa kertoo hyvin paljon sen uskomattomasta laadusta, ja siitä minkälaisen pelikokemuksen tämä tarjoaa.
Käyttöjärjestelmä perii myös muutamia lisä temppuja XBOX konsolista. Esimerkiksi siinä on Auto HDR toiminto, mikä käyttää laitetta oppiakseen renderoimaan HDR pelien grafiikat, jotka eivät olleet suunniteltu sille. Tämä on mukava asia, sillä se kohentaa pelin laatua huomattavasti. Toinen uusi teknologian muutos on DirectStorage, joka parantaa itse pelaamisen laatua. Tämä tapahtuu sillä, että se kompressoi graafisen datan automaattisesti pienemmäksi.
XBOX Game Pass sovellus
Jotta näiden toimintojen käyttäminen olisi mahdollisimman helppoa, Windows 11 käyttöjärjestelmään on ladattu automaattisesti XBOX Game Pass sovellus. Siten sen käyttäjät, voivat yksinkertaisesti kirjautua sisään ja aloittaa pelaamisen välittömästi. Pelaajan ei tarvitse edes odottaa lukuisten pelien lataamista. Xbox Cloud Gaming mahdollistaa monien pelien suoratoisto pelaamisen. Näiden pelien vaihtoehtoihin kuuluu kuuluisat vaihtoehdot kuten Halo 5 ja Sims 4. Koska ne ovat suoratoisto pelejä, voit pyörittää niitä jopa kevyemmällä tietokoneella.
Kaikki tämä on tietenkin todella hienoa, mutta on kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että DirectX 12 Ultimate on saatavilla jo Windows 10, ja tarvitset tarpeeksi voimakkaan kortin nauttiaksesi sen grafiikoista. Lisäksi Auto HDR voidaan ottaa käyttää myös vanhemmilla käyttöjärjestelmillä. Lisäksi Microsoft ilmeisesti suunnittelee DirectStorage toiminnon lisäämistä myös vanhempiin käyttöjärjestelmiin. Siten vaikka Windows 11 on selkeästi suunniteltu pelaajat mielessä pitäen, vanhemmat vaihtoehdot kuten Windows 10 ovat myös hyvin toimiva vaihtoehtoja.
Vähemmän tunkeilevat päivitykset
Vaikka Microsoft on viilennyt hieman idealle käyttöjärjestelmästä, joka kestää ikuisuuden, Windows 11 tulee silti muuttumaan vuosien aikana. Niitä tulee tapahtumaan sekä säännöllisten päivitysten kautta, sekä tietenkin kuukausittaisten turvallisuus korjausten avulla.
Tämän prosessin pitäisi kuitenkin olla vähemmän tunkeileva kuin ennen. Windows Update kone, joka on sisällytetty Windows 11 käyttöjärjestelmään, on suunniteltu niin, että se lataa vain tietyn koodin osat. Nämä osat tarvitaan päivitysten kannalta. Microsoft sanoo tämän tulevan pienentämään kuluja jopa 40 prosentilla. Lisäksi sen poitäisi mahdollistaa päivitysten lataamisen jopa silloin, kun et ole tietokoneellasi.
Siinä kohdassa, kun tietokone tulee käynnistää uudelleen päivityksiä ladattaessa, Windows 11 arvioi kuinka kauan tämä tulee kestämään. Sen avulla voit itse päättää, haluatko suorittaa päivityksen juuri silloin, vai tarvittaessa myöhemmin. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että tämä on aina arvio, joka saattaa olla silloin tällöin väärässä.
Tämän lisäksi Windows 11 lupaa suurien päivitysten olevan tarpeen harvemmin kuin Windows 10 käyttöjärjestelmässä. Edeltäjä vaati suuren päivityksen kaksi kertaa vuodessa, kun taas uusi vaihtoehto tulee vaatimaan tämän vain kerran vuodessa. Tämä on tietenkin mukava asia, sillä siten sinun ei tarvitse käydä tätä prosessia liian usein uudelleen ja uudelleen.
Microsoft Kauppa kehittyy
Kuten sanoimme aivan alussa, Windows 11 tulee myös tekemään Android laitteiden käyttäjien elämän helpommaksi. Microsoft Store on ollut olemassa jopa kymmenen vuotta, koska se tehtiin alkujaan Windows 8 käyttöjärjestelmälle. Se ei kuitenkaan ole ikinä ole ollut kaikista suosituin vaihtoehto, vaikka sillä on ollut aikaa parantua vuosien aikana.
Siitä syystä vihdoin Windows 11 tulee saamaan tarvittavan uudistamisen. Sen edusta on suunnitellut aivan uudenlaiseksi, ja se näyttää sovellukset upealla tavalla helposti löydettäväksi. Lisäksi voit nähdä kaikki ostamasi videot Films & TV sovelluksen avulla, samalla kun verkkoselaimen integraatio mahdollistaa sinun löytävän sovelluksia verkon kautta. Siten voit klikata ne suoraan Store kaupasta. Tämä tulee olemaan uskomaton muutos kaikkiin kauppoihin.
Fiksumpi kauppa Android sovelluksilla
Sen lisäksi, että Microsoft Store tulee olemaan helpompi käyttää, siellä tulee myös olemaan enemmän sovelluksia, joiden väliltä voit valita. Alkuperäinen Windows 8 Store sisälsi sovelluksia, jotka käyttivät UWP pohjaa. Tämä on kuitenkin nyt muuttunut, ja Microsoft on avannut kaupan kaikenlaisille sovelluksille, mukaan lukien progressiiviset verkkosovellukset, jotka käyttävät selainta. Jopa kolmannen osapuolen julkisivut ovat saatavilla, ja Microsoft jopa kannustaa sovellusten luomista ja mahdollistamista kaupan kautta. Tämän he ovat tehneet pienentämällä sovellusten luovien maksamia hintoja.
Mikä on myös mielenkiintoista on se, että Microsoft aikoo myös käyttää kauppaa jakaakseen Android sovelluksia. Ne tulevat toimimaan Windows sovellusten vierellä teknologisen kerroksen avulla. Tämä tulee olemaan erityisen mahtavaa, koska suurin osa Windows kannettavista tietokoneista sisältää nykyään kosketusnäytön. Sen avulla tulee olemaan helppoa avata kokonainen lajitelma sovelluksia pelejä.
Tämä ei ole kuitenkaan vielä mahdollista, minkä takia on mahdotonta sanoa, tuleeko se olemaan minkään makuinen. Sen lisäksi Androidin omat alasysteemit eivät ole oikein vielä kaikista parhaimmalla tasolla. Siitä syystä Microsoft vihjaa Androidin sovellusten saattavan olla mahdollisia 2022 vuoden aikana jossain vaiheessa. Lisäksi sovellukset tulevat Amazon App Storen kautta, eikä suoraan Googlelta. Tämä saattaa tulla pienentämään huomattavasti mahdollisten sovellusten määrää.
Windows 11 hyvät ja huonot puolet
Windows 11 käyttöjärjestelmään kuuluu sekä hyviä ja huonoja puolia. Sinun kannattaa ehdottomasti ottaa ne huomioon ennen, kuin päätät hankkia tämän uuden käyttöjärjestelmän käytettäväksi. Hyviin puoliin kuuluu muun muassa se, että se yksinkertaisesti näyttää siistimmältä, ja luo näppärämmän tunteen. Lisäksi siinä on päivitetty päivitysten hallinta, mikä tekee tämän helpommaksi. Lisäksi, Windows 11 rakennetaan yhteensopivaa Androidin kanssa, mikä tulee tietenkin ilahduttamaan kaikkia Androidin käyttäjiä.
Mikään asia ei ole kuitenkaan täydellinen, eikä myöskään Windows 11 käyttöjärjestelmä. Esimerkiksi Windows 11 ei toimi aivan kaikilla tietokoneilla. Se tarvitsee tietynlaisen laitteiston toimiakseen. Jos kuitenkaan sinun tietokoneellasi ei ole tarvittavaa laitteistoa, sinun ei tarvitse vaipua epätoivoon. Tätä asiaa pyritään ratkaisemaan, joten se tulee varmasti helpottumaan myös sinulle.
Lisäksi se toimii hieman hitaammin kuin Windows 10. Tämä tulee oletettavasti muuttumaan tulevaisuudessa, kun uudesta versiosta tullaan tekemään uusia päivityksiä, mutta valitettavasti se voi vielä tällä hetkellä hieman häiritä käyttäjiä. Kaiken tämän lisäksi joitakin vanhoja toimintoja on poistettu, mikä voi harmittaa joitakin käyttäjiä, jotka pitivät juuri näistä toiminnoista erityisen paljon.
Valitse Home tai Pro versio
Aivan kuten Windows 10 käyttöjärjestelmä, myös Windows 11 käyttöjärjestelmä sisältää sekä Home että Pro version. Siten käyttäjä voi valita sen vaihtoehdon, joka tulee sopimaan juuri heille kaikista parhaiten. Jos sinulla on käytössä Windows 10, ja olet jo valinnut jomman kumman näistä vaihtoehdoista, voit yksinkertaisesti valita saman myös Windows 11 käyttöjärjestelmässä.
Jos olet vain kotikäyttäjä, oletettavasti Home versio riittää täydellisen hyvin sinulle. Pro on tarkoitettu ammattikäyttäjille, eli se on hyvä vaihtoehto esimerkiksi työpaikoille tai, jos yksinkertaisesti harrastat tietokoneita jollain tavalla. Jos haluat ladata toisen version, sinun tulee ostaa itsellesi Lisenssi. Muuten se päivittyy automaattisesti esimerkiksi Windows 10 Home versiosta Windows 11 Home versioon.
Miksi käyttöjärjestelmän päivittäminen on hyvä idea?
Nyt kun tiedät varsin paljon Windows 11 käyttöjärjestelmästä, sinun tulee tietenkin oppia, miksi yleisesti ottaen uuden käyttöjärjestelmän käyttöön ottaminen ja päivittäminen on hyvä idea. Käyttöjärjestelmällä on itse asiassa suora vaikutus siihen, kuinka hyvin tietokoneesi toimii. Nimittäin käyttöjärjestelmä mahdollistaa kaikkien erillisten sovellusten toimivuuden.
Siitä syystä, jos tietokoneesi ei yllättäen enää toimi halutulla tavalla, on hyvin mahdollista, että ongelma piilee juuri käyttöjärjestelmässä. Siitä syystä on aina hyvä idea varmistaa, että laitteen käyttöjärjestelmä on päivitetty kaikista uusimpaan vaihtoehtoon.
Kuitenkin kuten mainitsimme, on tilanteita, jolloin juuri vanhempi käyttöjärjestelmä on parempi ratkaisu. Tämä on niissä tilanteissa, kun tietokoneesi on yksinkertaisesti vanhempi malli. Silloin on hyvin mahdollista, että sen on helpompi pyörittää vanhempaa käyttöjärjestelmää uuden sijasta. Jos siis huomaat tietokoneesi alkavan toimia entistä huonommin päivityksen jälkeen, saattaa olla hyvä idea vaihtaa siihen takaisin.
Mihin käyttöjärjestelmä vaikuttaa?
Kuten sanoimme aikaisemmin, käyttöjärjestelmä vaikuttaa suoraan siihen, kuinka sovellukset toimivat. Tämä johtuu siitä, että käyttöjärjestelmä on oikeastaan silta tietokoneen käyttäjän ja sovellusten avulla. Toisin sanoen, kun sinä haluat esimerkiksi avata verkkoselaimen, lähetät tästä signaalin klikkaamalla sovelluksen auki. Sovellus aukeaa sen mukaan, kuinka nopeasti käyttöjärjestelmä lähettää tämän signaalin eteenpäin.
Siitä syystä voit esimerkiksi huomata käyttöjärjestelmän heikkenemisen usein ensimmäisenä siitä, että sovellukset eivät avaudu enää yhtä nopeasti kuin ennen. Jos näin alkaa käymään, on hyvä idea tarkistaa käyttöjärjestelmäpäivitykset ennen, kuin otat yhteyttä huoltoon. Sillä tavalla voit välttää huollosta maksamisen yksinkertaisesti päivittämällä tietokoneen uudelleen.
Toimiva käyttöjärjestelmä ja turvallisuus
Sovellusten toimivuus ei ole ainoa asia, minkä takana käyttöjärjestelmä on. Se nimittäin vaikuttaa myös turvallisuuden tasoon. Nimittäin se vaikuttaa myös turvallisuustasoon. Se auttaa varmistamaan, että tietokoneesi pysyy aina suojassa mikä tulee esimerkiksi internetistä johtuviin riskeihin. On tietenkin hyvin tärkeää, että otat aina huomioon kaikki erilaiset turvallisuusasiat, ja että sinulla on kunnon virusten torjunta käytössä.
Silti kaiken tämän lisäksi on hyvin tärkeää, että käyttöjärjestelmäsi auttaa vahvistamaan turvaa. Loppujen lopuksi mikä tulee tietokoneen käyttöön ja internetissä seikkailuun, lisäturva ei ole ikinä huono asia.
Voidaanko Windows 11 käyttöjärjestelmä hankkia Applen laitteille?
Windows käyttöjärjestelmät ovat tietenkin luotu oikeastaan PC tietokoneille. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että ne olisivat ainoita tietokoneita, joissa juuri näitä käyttöjärjestelmiä voitaisiin käyttää. Nimittäin vaikka Applen MAC tietokoneille on omat OS käyttöjärjestelmät, joissakin tapauksissa käyttäjät saattavat haluta Windows käyttöjärjestelmän käytettäväksi.
Tämä johtuu erityisen usein siitä, että tietokoneen käyttäjä haluaa käyttää laitetta pelaamiseen. Nimittäin Applen tietokoneiden käyttöjärjestelmät eivät ole tunnetusti oikein parhaita pelaamista varten. Jopa pelien määrä on suurempi silloin, kun käytetään Windows laitetta, verrattuna Applen versioihin.
Siitä syystä monia kiinnostaa tietää, voivatko he hankkia Windows käyttöjärjestelmän, vaikka he käyttäisivät Applen tietokonetta. Vastaus tähän on kyllä, mutta sitä varten pitää hankkia erillinen lisenssi. Toisin sanoen Applen käyttäjille tämä päivitys ei tule tapahtumaan automaattisesti niin kuin Microsoft laitteiden käyttäjille.
Yhteenveto Windows 11 käyttöjärjestelmästä
Nyt meillä on enää vain yksi asia vastaamatta; mitä mieltä me oikeastaan olemme Windows 11 käyttöjärjestelmästä. Nyt kun Microsoft on julkaissut, että Windows 11 on tekemässä tuloaan, kannattaa miettiä sitä, tuleeko se oikeastaan olemaan parempi vaihtoehto, ja siten kannattavampi kuin Windows 10. Periaatteessa tämä on oikeastaan tuttu ja turvallinen Windows käyttöjärjestelmä. Tietenkin se näyttää hyvin erilaiselta, sillä koko ulkoasu on hyvin päivitetty, mutta silti itse järjestelmä on hyvin vastaava edeltäviin vaihtoehtoihin.
Tämä ei tietenkään ole välttämättä huono asia. Loppujen lopuksi Windows 10 on toimiva käyttöjärjestelmä. Lisäksi, se että käyttöjärjestelmät muistuttavat toisiaan helpottaa aina niiden käyttöä. Siten uuden käyttäjän ei tarvitse opetella kokonaisuudessaan aivan uudenlaista käyttöjärjestelmää. Tämä sopii varsinkin niille, jotka eivät ole kaikista taitavampia, mikä tulee tietokoneisiin ja niiden käyttämiseen.
Kannattaako Windows 11?
Sen lisäksi, että uudet muutokset eivät ole jättimäisiä, lähes kaikki tehdyt muutokset ovat hyvin positiivisia. Ne tekevät tietokoneen käyttämisestä helpompaa ja nopeampaa, mikä on tietenkin aina käyttöjärjestelmän päätarkoitus. Tietenkin käyttöjärjestelmään kuuluu joitakin pienempiä pettymyksiä, mutta mikään niistä ei ole niin suuri, että se jäisi harmittamaan kauaksi aikaa. Tottakai, jotkut saattavat jäädä kaipaamaan hieman Cortanaa, mutta jokainen tulee aivan varmasti pääsemään tämän surun yli.
Kaiken kaikkiaan Windows 11 on ehdottomasti loistava vaihtoehto. Ei ole ihme, että Microsoft muutti mieltään siitä, kuinka kauan käyttöjärjestelmän tulisi kestää. Windows 11 tulee olemaan varmasti monia miellyttävä muutos tietokoneen toimintaan.