Siirry suoraan sisältöön

Windows 10

Kaikki käyttöjärjestelmästä aina päivityksistä latausohjeisiin.

Mikä on Windows 10?

Windows 10 on maailman tunnetuimpia ja käytetyimpiä käyttöjärjestelmiä. Se julkaistiin alun perin vuonna 2015, jolloin sen jakelu aloitettiin Microsoftin toimesta. Samalla Microsoft kertoi, että kyseinen version tulee olemaan viimeinen Windows versio. Tällä he tarkoittivat sitä, ettei uusia versioita enää julkaista erikseen, vaan sitä kehitetään jatkuvasti.

Win 10 oli aikanaan suuresti kaivattu uudistus Windows 8 jälkeen. Monien mielestä Windows 7 oli edellinen hyvä versio, joten uuteen versioon asetettiin suuria odotuksia. Uutta oli se, ettei Windows enää päivitä käyttöjärjestelmää kokonaan, vaan he pyrkivät tekemään nykyisestä versiosta paremman päivittämällä sitä jatkuvasti. Uutena ominaisuutena tuli myös parempi virustorjunta, joka on varsin hyvä ja riittää pitämään tietokoneen puhtaana viruksista. Vielä aikaisemmin käytettiin ulkoisia tietoturvaohjelmistoja.

Kuten aiemmissa Windows käyttöjärjestelmissä, myös tästä on useita eri versioita. Yleisin ja käytetyin lienee Home Edition, joka on nimensä tarkoitettu kaikille kotikäyttäjille. Mikäli olet tietokoneen tehokäyttäjä, voit hankkia itsellesi Pro version.

Windows 10 download

Windows 10 on ladattavissa verkosta, mutta siihen tarvitaan käyttöjärjestelmän sarjanumero. Sarjanumeron saa silloin, kun ostaa Windowsin, joten se kannattaa pitää tallessa. Sarjanumero voidaan linkittää myös sinun Microsoft tiliisi, jolloin se pysyy varmasti tallessa.

Windowsin lataamista varten käyttäjän tulee ladata Microsoftin sivuilta työkalu. Sen avulla voi valita, minkä version Windowsista haluaan asentaa ja niin edelleen. Asennus on kohtalaisen helppo ja käyttäjää opastetaan asennuksen aikana. Kun käyttäjä on lisännyt tarvittavat tiedot, työkalu lataa Windowsin verkon kautta ja asentaa sen koneellesi. Tämän lisäksi on mahdollista tehdä asennus esimerkiksi USB-tikun avulla. Silloin USB-tikulle tulee lisätä tietyt ohjelmat, jotta tietokone osaa ladata Windows asennuksen tietokoneen käynnistyksen yhteydessä.

Näin asennat tietokoneeseen Windows käyttöjärjestelmän:

Viimeisimmät uutiset

Microsoft Windows 11 Esittely

Microsoft Windows 11 Esittely

Sopivan käyttöjärjestelmän käyttäminen on hyvin tärkeää tietokoneen toimivuutta varten. Käyttöjärjestelmällä on hyvin suuri vaikutus koko tietokoneen toimivuuteen, Jotta tiedät, mikä on kaikista sopivin käyttöjärjestelmä juuri

Lue Lisää »
Vapaakenttä pasianssi Windows 10:lle

Vapaakenttä pasianssi Windows 10:lle

Pasianssi on maailman pelatuin peli. Jokainen tietokoneenomistaja on ainakin kerran avannut vahingossa jokaiselle laitteelle valmiiksi asennetun pasianssin. Peli ei ole päätynyt osaksi laitteiden tarjontaa sattumalta.

Lue Lisää »
Uno Windows 10:lle

Uno Windows 10:lle

Uno on yksi suosituimmista ja tunnetuimmista korttipeleistä. Siitä on viimeisten parin vuosikymmenen aikana kehittynyt samanlainen klassikkopeli, jonka nimi, värit ja kortit tunnetaan pokerin ja muiden

Lue Lisää »

Hyvät ja huonot puolet

Jos sinulla on vanha Windows käyttöjärjestelmä ja kone ei toimi halutulla tavalla, Windows 10 päivitys saattaa auttaa tilannetta. Asentamalla käyttöjärjestelmän uudestaan voi tietokone toimia huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Samalla voit päivittää Windowsin version parempaan. Windows 10 pro tuo mukanaan uusia ominaisuuksia, joilla voit esimerkiksi nopeuttaa ja tehostaa Windowsin toimintaa.

Windows Pro -version mukana tulee muun muassa Bitlocker-ohjelma, jolla voi salata tietokoneen tiedostot. Kovalevyjen kryptaus toimii niin, että tiedostoihin pääse käsiksi vain salasanan avulla. Tästä on paljon apua silloin, jos satut esimerkiksi hukkaamaan kannettavan tietokoneen. Jos tietokoneessa on tärkeitä ja salassa pidettäviä tiedostoja, voit olla siltä osin huoletta. Bitlocker pitää huolen siitä, ettei vieraat ihmiset pääse katselemaan arkaluontoisia tietoja.

Windows 10 Home vs Pro

Windows 10 Home ja Pro versiot ovat lähellä toisiaan ja niiden perusominaisuudet ovat samanlaiset. Home Edition on tarkoitettu kaikille sellaisille ihmisille, jotka käyttävät tietokonetta esimerkiksi internetin selaamiseen sekä sähköpostien lukemiseen. Sille voi myös asentaa lähes kaikkia kolmannen osapuolen ohjelmistoja.

Win 10 Pro on tarkoitettu enemmänkin niille, jotka tekevät töitä tietokoneiden parissa. Yrityksissä on usein käytössä Pro versio, koska siinä on sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat käytännöllisiä useiden ihmisten jakamassa työyhteisössä. Se tukee paremmin esimerkiksi ryhmiä, joissa käyttäjät voidaan luokitella kuuluvan tiettyyn ryhmään. Tämä helpottaa esimerkiksi tiedostojen ja printtereiden jakamista siten, että ne näkyvät vain tietylle osalle organisaation työntekijöitä.

Lähtökohtaisesti versio tulee ottaa siten, että tavallisessa käytössä Win 10 Home on riittävä. Suurin osa tietokoneen käytöstä on kuitenkin erilaisten ohjelmistojen käyttämistä. Samat ohjelmistot asentuvat molempiin versioihin, joten siltä osin asiaa ei tarvitse miettiä. Pro-version edut tulevat esiin silloin, kun työskentelet muiden ihmisten kanssa.

Windows 10 versions eli eri päivitykset

Windowsin versioilla voidaan viitata myös siihen, mikä päivityspaketti Windowsista on käytössä. Microsoft päivittää uutta Windowsia tasaisin väliajoin ja suurempi päivitys tulee kaksi kertaa vuodessa: keväisin ja syksyisin. Päivitykset nimetään neljällä numerolla ja kirjaimella, kuten versio 1507. Lisäksi niihin saatetaan lisätä jokin lisämääre, joka kertoo päivityksestä jotain lisätietoja.

Versioiden kehityksestä voi lukea tarkemmat tiedot aina Microsoftin tiedotteista. Samalla voi tarkistaa, minkälaisia uusia ominaisuuksia tuleva versio pitää sisällään. Kun uusi versio on ladattavissa, Windows lataa sen yleensä automaattisesti. Tämän voi muuttaa myös siten, että käyttäjä voi itse määritellä päivittämisen manuaalisesti. Toisinaan tämä voi olla järkevää, sillä uusien päivitysten myötä jotain saattaa mennä pieleen. Siksi voi olla järkevää odottaa hieman, seurata päivitykseen liittyvää keskustelua ja päivittää vasta esimerkiksi kuukauden kuluttua päivityksen julkaisemisesta.

Hyvät ja huonot puolet

Windows 10 on pitkän tuotekehityksen tulosta. Alun perin kaikki lähti liikkeellä siitä, kun Bill Gates osti DOS -nimisen tekstipohjaisen käyttöjärjestelmän IBM:ltä 1980-luvulla. Tämän jälkeen Microsoft alkoi kehittämään graafista käyttöliittymää, jotta tietokoneen käyttäminen olisi helpompaa. Koska graafisessa ulkoasussa käytettiin ikkunoita, tästä tuli koko käyttöjärjestelmän nimikin eli Windows. Ensimmäinen laajalle levinnyt Windows versio oli Windows 3.11, joka julkaistiin 1990-luvulla.

Windows on pitkälti Bill Gatesin elämäntyö. Gates on perustamansa Microsoftin entinen toimitusjohtaja ja kuuluu nykyään sen hallitukseen. Microsoft on tehnyt hänestä yhden maailman rikkaimmista miehistä, joten Windows on ollut todellinen menestys.

Windows on monen valinta silloin, kun koneelle pitää miettiä käyttöjärjestelmää. Suurin osa tietokoneista tukee sitä hyvin ja se on hinnaltaan myös edullinen vaihtoehto. Suurin hyöty Windowsissa on se, että lähes kaikki merkittävät ohjelmistot tehdään myös sille. Näin ollen voit olla lähes varma, että myös sinun käyttämäsi ohjelmistot ovat saatavilla Windows käyttöjärjestelmälle.

Nettikasinoilla pelatessa on hyvä valita Windows käyttöjärjestelmäksi

Nykyään monilla nettikasinoilla voi pelata Windows laitteilla, ja pelaaminen on helppoa. Jos valitset Windows10 käyttöjärjestelmäksi saat monia etuja, kuten monikielisen tuen sekä Windows-laitteella, että kasinon sivustolla (myös silloin, kun olet kirjautuneena sisään kasinotilillesi).

Laitteiden kehittyessä myös kasinopelien pelaaminen netissä alkoi onnistua ja tänä päivänä voit vapaasti valita pelitapasi nettikasinolla sen mukaan, minkälainen laite sinulla on käytössäsi. Windows-laitteilla pelaaminen onnistuu helposti ja sujuvasti. Lisäksi käyttöliittymä on yksinkertainen – kuvakkeet, valikot ja muut grafiikat ovat selkeitä, mikä tekee käytettävyydestä erittäin helppoa. Näiden lisäksi saat huipputason tietoturvan, sillä Windows-laitteella on mahdollista hallita käyttäjätilejä ja myös muokata kasinotilin kirjautumisasetuksia. Varman salasanan käyttäminen auttaa pitämään tilisi turvassa.

Jos etsit nettikasinoita Casinotop on yksi hyvistä sivustoista, joka listaa luottettavat nettikasinot suomalaisille pelaajille. Sivusto auttaa valitsemaan juuri sinulle sopivan nettikasinon.

Kumppanit, jotka käyttävät Windowsia

Nettikasinot, jotka luottavat Windows-ohjelmistoon, jotta niiden toiminta sujuu sujuvasti: casinobonukset.io, antaa sinulle parhaat bonukset, kasinoilmanrekisteroitymista.io ei rekisteröi kasinoita, uudetnettikasinot.io tarjoaa uusimmat kasinot ja nettikasinot.wtf antaa sinulle parhaat suomalaiset-kasinot

Windows 11 tekee tuloaan

Vielä kun jotkut käyttävät kymppiversiota vanhempaa järjestelmää, on kehitys jo tuonut tullessaan uuden Windows 11 -version. Kyse on uudesta käyttöjärjestelmästä, jota tarjotaan ilmaisena päivityksenä Windows 10:n käyttäjille. Monet tietävät, että 10:n piti alun perin olla viimeinen Windows-järjestelmä, joten uuden version julkaiseminen saattaa kuulostaa hämmentävältä. 11-versiossa on muutamia näppäriä uusia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä harkitsemisen arvoisen päivityksen.

Microsoft on ilmoittanut, että 10-järjestelmän tuki jatkuu vähintään vuoteen 2025 asti. Mikään Windows ei ole ollut ikuinen, joten todennäköistä on, että 10-versionkin tuki loppuu jossakin vaiheessa edellä mainitun vuosiluvun jälkeen. Tarkasta ajankohdasta toki ei ole tietoa eikä toki siitäkään, loppuuko tuki varmasti. Uuden järjestelmän julkaisun idea kuitenkin on, että pikku hiljaa kaikkia käyttäjät siirtyisivät käyttämään sitä.

Jos päivittäminen mietityttää, ei vielä ole tulenpalava kiire. Jossakin vaiheessa Windows 10 päivitys ja sitä kautta 11-version hankkiminen on todennäköisesti ajankohtaista. Kehitys ohjaa kohti uusinta versiota, joten päivittää kannattaa vielä kun sen voi tehdä ilmaiseksi. Windows 11 päivitys on toistaiseksi ollut maksuton, mutta on mahdollista, että se jossakin vaiheessa muuttuu maksulliseksi.

Päivitystä ei kuitenkaan kannata jättää tekemättä sen takia, että epäilee omia tietotekniikan taitojaan. Jos käytössä on 10-järjestelmä ja laitevaatimuksia vastaava tietokone, järjestelmä todennäköisesti itse ehdottaa uuden päivityksen asentamista. Siinä vaiheessa käyttäjän itsensä ei tarvitse tehdä muuta kuin seurata ruudulla näkyviä ohjeita ja hyväksyä päivityksen asentaminen. Päivitys latautuu laitteelle automaattisesti taustalla ja itse asennusprosessikin suoritetaan itsenäisesti. Hyvä puoli ehdottomasti on, että päivityksen voi tehdä menettämättä tietokoneelle tallennettuja tietoja.

Näin päivität Windows 10-järjestelmän

Jos kaikki sujuu mallikkaasti, saat automaattisesti ilmoituksen Windows 11 -päivityksen mahdollisuudesta. Siitä on helppoa jatkaa itse asennukseen seuraamalla ruudulle ilmestyviä ohjeita. Jos ilmoitusta ei erikseen tule, on päivitys haettava itse. Sen voi yrittää ladata Windows Update- eli tarkista päivitysten saatavuus -toiminnolla. Jos järjestelmä saa päivityksen ladattua, voi asennuksen käynnistää samasta paikasta.

Jos edellä mainitut keinot eivät onnistu, vaikka tietokone onkin Windows 11 -yhteensopiva, tai järjestelmän on hankkimasta entuudestaan tyhjään laitteeseen, voi päivityksen hankkia myös Microsoftin omilta verkkosivuilta. Toinen vaihtoehto on hankkia fyysinen asennuslevy alan liikkeestä. On hyvä huomata, että nämä vaihtoehdot ovat maksullisia, sillä uusi järjestelmä on ilmainen, kun sen asentaa olemassa olevan 10-version tilalle.

Kun itse asennus on käynnissä, käyttäjän ei tarvitse tehdä juurikaan muuta kuin odottaa. Ruudulle voidaan kysyä käyttäjältä jotakin tai pyytää hyväksyntää joihinkin asioihin, joten laitteen lähettyvillä on hyvä olla koko prosessin ajan. Asennuksen aikana laite voi käynnistyä uudelleen useitakin kertoja, mutta se on aivan normaalia. Asennuksen kesto puolestaan riippuu monesta asiasta, esimerkiksi tietokoneen suorituskyvystä ja internet-yhteyden nopeudesta. Asennus voi olla valmis kymmenessäkin minuutissa, mutta joillakin laitteilla voidaan puhua huomattavasti pidemmistäkin ajoista. Joka tapauksessa tärkeää on antaa laitteen asentaa päivitys rauhassa, vaikka siinä kestäisikin kauan ja ulkoisesti asennus näyttäisikin olevan ikään kuin jumissa. Ellei toisin mainita, jumiutumisesta harvemmin on kyse, joten tietokonetta ei pidä väkisin sammuttaa kesken kaiken. Sammuttaminen ei edistä asiaa, vaan pikemminkin pidentää prosessia.

Windows 10 vs. Windows 11

Huomattava muutos 10-versioon on tapahtunut järjestelmän ulkoasussa. Ikkunoiden kulmat ovat pyöristyneet, tehtäväpalkki on kokenut suuria muutoksia ja ulkoasu kaiken kaikkiaan on muuttunut enemmän Mac-järjestelmiä muistuttavaksi. Käynnistysvalikkoakin on yksinkertaistettu: ruutujen sijaan näkyvissä on vain yksinkertainen lista sovelluksista.

Etäyhteydet ja etäkokoukset ovat kasvattaneet suosiotaan hurjasti viime vuosina, ja uusi järjestelmä vastaa tähän haasteeseen: 11-versiossa yhteydenpitoa muihin ihmisiin on helpotettu huomattavasti. Uuden järjestelmän Microsoft Teams -sovelluksessa on uusia toimintoja, kuten henkilön takana olevan taustan automaattinen sumentaminen. Näppärä uusi ominaisuus myöskin on mahdollisuus mykistää etäkokouksen mikrofoni suoraan tehtäväpalkin painiketta painamalla.

Yksi merkittävimmistä muutoksista kuitenkin on Android-sovellusten tuki. Tämä tarkoittaa käytännössä, että Android-sovelluksia voi ladata nyt myös tietokoneelle. Ahkerille puhelinsovellusten käyttäjille tämä on hyvä uutinen – nyt tuttuja sovelluksia voi käyttää jokaisella laitteellaan.

Pelien ystäviä luonnollisesti kiinnostaa uuden järjestelmän suorituskyky pelatessa. Windows 11:ssa on ominaisuuksia, joilla suorituskykyä pelien aikana on tarkoitus parantaa entisestään. Joissakin testeissä tosin on havaittu, ettei suorituskyky välttämättä poikkea huomattavasti 10-versiosta. Puhtaasti pelaamisen näkökulmasta Windows 11 ei siis vielä ole aivan välttämätön hankinta. Tilanne kuitenkin mitä todennäköisimmin muuttuu tulevaisuudessa, kun pelivalmistajat kehittävät pelejään nimenomaan 11-versiota varten.

Tässä kohtaa moni varmasti miettii, kannattaako Windows 10 ottaa käyttöön vai siirtyä suoraan Windows 11:n käyttäjäksi. Tähän kysymykseen ei valitettavasti ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Oikea vastaus riippuu täysin käyttäjän omista tarpeista.

Jos tietokonetta käyttää lähinnä videopuheluihin tai niihin ylipäätään osallistuu usein, voi uusi järjestelmä olla parempi valinta. Yhteydenpito muihin on ollut yksi kehityksen kulmakivistä, joten 11-versio palvelee erityisesti ahkeria kokouksiin osallistujia.

Windows 11 sopii ylipäätään kaikille niille, jotka haluavat pysytellä kehityksen aallonharjalla. Hankkimalla uusimman version varmistaa, että käytettävissä ovat kaikki uusimmat Windows-perheen ominaisuudet. Tätä uuttakin järjestelmää päivitetään jatkuvasti, joten uusimmat toiminnot ovat aina nopeasti saatavilla.

Jos puolestaan on pelien suurkuluttaja, on päivitykseen suhtauduttava hieman suuremmalla varauksella. Suorituskyky pelaamisessa ei välttämättä ole yhtään parempi kuin 10-versiossakaan, joten pelkkä pelaaminen edellä ei hankintapäätöstä kannata tehdä.

Vanhojen järjestelmien päivittäminen

Vaikka Windows 10 ei sinänsä olisikaan hankintalistalla, on se silti fiksua hankkia. Se nimittäin toimii väylänä 11-version hankkimiseen ilmaiseksi. 10-versiokin on mahdollista hankkia maksutta tiettyjen vanhempien järjestelmien tilalle, joten parhaassa tapauksessa vanhankin Windowsin saa päivitettyä uusimpaan versioon täysin ilmaiseksi.

Windows 7- ja 8 -versiot on perinteisesti pystynyt päivittämään 10-versioon ilmaiseksi. Vaarana toki on, ettei päivitystä voi tehdä menettämättä laitteelle tallennettuja tietoja. On siis fiksua ottaa tärkeät tiedostot etukäteen talteen vaikkapa ulkoiselle tallennuslaitteelle.

Kun vanhaa järjestelmää päivittää uuteen, on syytä selvittää, vastaako tietokone uuden järjestelmän teknisiä vaatimuksia. Jos käytössä on esimerkiksi vanha 7-versiota käyttävä tietokone, 10 ei välttämättä pyöri kovinkaan sujuvasti. 11-version laitevaatimukset ovat edeltäjäänsä tiukemmat, joten tietokoneensa ominaisuuksiin täytyy tutustua ennen kuin lähtee suorittamaan päivitysurakkaa. Jos käytössä on jokin 7-versiotakin vanhempi järjestelmä ja tietokone, on ongelmia luvassa melko varmasti.

Jos tietokone ei vastaa vaatimuksia ja Windows 11 -järjestelmän haluaa ehdottomasti hankkia, on käytännössä kaksi vaihtoehtoa: koneen osien päivittäminen tai kokonaan uuden koneen ostaminen. Pöytätietokoneeseen voi olla suhteellisen helppoakin asentaa uusia osia, mutta jos niitä tarvitaan runsaasti, voi olla helpompaa hankkia saman tien koko paketti uutena. Kannettavien tietokoneiden osien korvaaminen on huomattavasti vaikeampaa, joten uuden läppärin ostaminen on ainoa realistinen vaihtoehto.

Windows 11

Microsoft lupaa Windows 11:n julkaisun myötä parasta Windows-kokemusta tähän mennessä. Mitä uutta Windows 11:ssä on? Ja kannattaako se todella päivittää vanhemmasta Windows-versiosta? Syvennymme tässä artikkelissa tämän uuden käyttöjärjestelmän ominaisuuksiin.

 

Lokakuussa 2022 Windows 11:n markkinaosuus oli maailmanlaajuisesti 15 prosenttia, joten se pitää toiseksi suosituimman Windows-version paikkaa Windows-tietokoneissa. Yhdysvalloissa sen markkinaosuus on vielä suurempi, 16 prosenttia. Windows 11 on täten suosiossa Windows 7:n edellä, mutta vielä reilusti Windows 10:n jäljessä. Sen osuus Windows-tietokoneista on nimittäin 72 prosenttia maailmanlaajuisesti ja 77 prosenttia Yhdysvalloissa. Kaikilla alustoilla Windows 11:n osuus tietokoneista on 4 prosenttia.

Yksi Windows 11:n kiistellyimmistä muutoksista ovat tiukentuneet laitteistovaatimukset. Jotkut pitävät näitä tiukempia vaatimuksia hyvänä asiana, sillä niiden pitäisi teoriassa johtaa parempaan suorituskykyyn ja turvallisuuteen. Toiset taas pitävät niitä Microsoftin keinona myydä asiakkaille uudempia laitteita. He väittävät, että Microsoft olisi voinut helposti suunnitella Windows 11:n toimimaan vanhemmissa laitteissa, jos se olisi todella halunnut, mutta sen sijaan se päätti tehdä siitä vaikeampaa pakottaakseen ihmiset ostamaan uusia tietokoneita.

Jos olet kiinnostunut Windows 11:n asentamisesta, sinun kannattaa tutustua seuraavaan sivustoon: https://windows11ilmaiseksi.fi/

Toimivat työpöydät

Windows 11:n huomattavin muutos on uudistunut työpöytä. Käynnistä-valikko on uudistettu ja se on nyt muokattavampi kuin koskaan aiemmin. Voit nyt kiinnittää suosikkisovelluksesi ja -verkkosivustosi suoraan Käynnistä-valikkoon, jolloin ne ovat helposti käytettävissä. Myös tehtäväpalkki on uudistettu ja se tukee uusia ominaisuuksia kuten live-laattoja.

Jos vietät paljon aikaa tietokoneen ääressä, arvostat varmasti Windows 11:n uusia ikkunanhallintaominaisuuksia. Avoimien ikkunoiden järjestäminen on nyt helpompaa kuin koskaan ja työn tekeminen tehostuu. Voit nyt esimerkiksi napsauttaa ikkunoita näytön sivulle, jotta voit tarkastella kahta asiaa vierekkäin. Jos sinulla on paljon ikkunoita auki, voit luoda virtuaalisia työpöytiä, jotka auttavat pitämään asiat järjestyksessä. Tämä auttaa erottelemaan työ- ja vapaa ajan käytön toisistaan. Käyttäjän on kuitenkin helppo vaihdella eri työpöytien välillä.

Microsoft Edge: uusi oletusselain

Windows 11:n mukana tulee upouusi, päivitetty oletusverkkoselain nimeltä Microsoft Edge. Edge perustuu avoimen lähdekoodin Chromium-projektiin, joten se on nopea, kevyt ja yhteensopiva kaikkien suosikkisivustojesi ja -sovellustesi kanssa. Lisäksi Edge sisältää joitakin käteviä ominaisuuksia, joita ei ole saatavilla muissa selaimissa, kuten sisäänrakennetut kuvakaappaustyökalut ja tuki lukutilalle. Jos olet käyttänyt jotain muuta selainta, kuten Google Chromea tai Mozilla Firefoxia, Microsoft Edge yllättää sinut varmasti iloisesti.

Cortana jää taka-alalle

Cortana on Windows-tietokoneiden virallinen digitaalinen avustaja. Se esiteltiin Windows 10:n kanssa kilpailijana Applen Sirille ja Google Now:lle. Kuten muutkin vastaavat virtuaaliavustajat, Cortana on hyvin kätevä ja elämää helpottava keksintö. Siihen liittyy kuitenkin joitakin yksityisyydensuojan huolenaiheita.

Microsoft on Windows 11 -julkaisussaan jättänyt Cortanan hieman taka-alalle. Se on asennettuna, mutta sitä ei aktivoida automaattisesti. Jos puheavustajan tuoma apu painaa vaakakupissa enemmän kuin yksityisyyteen liittyvät huolet, voit helposti aktivoida sen itse.

One Drive

Windows 11 pitää sisällään myös 5 Gt ilmaista OneDrive-tallennustilaa! OneDrive on pilvitallennuspalvelu, joka sisältyy Microsoft-tiliisi. OneDriven avulla voit tallentaa valokuvasi, tiedostosi ja asiakirjasi pilveen ja käyttää niitä millä tahansa laitteella, missä tahansa.

OneDrive toimii tallentamalla valokuvasi, tiedostosi ja asiakirjasi pilveen. Tämä tarkoittaa, että voit käyttää OneDrive-tallennustasi mistä tahansa laitteesta, jossa on internet-yhteys – tarvitset vain Microsoft-tilisi kirjautumistiedot. Koska OneDrive-tallennuksesi sijaitsee pilvipalvelussa, se on aina varmuuskopioitu ja suojattu laitteistovioista tai muista odottamattomista katastrofeista johtuvilta tietojen menetyksiltä.

OneDriven avulla voit myös helposti jakaa valokuvia ja tiedostoja muiden kanssa. Muutamalla napsautuksella voit jakaa kokonaisia valokuva-albumeita tai yksittäisiä tiedostoja kenelle tahansa – vaikka heillä ei olisi OneDrive-tiliä! Ja jos haluat pitää tietyt tiedostot salassa, OneDrive tarjoaa myös vankat tietoturvaominaisuudet, joiden avulla voit suojata arkaluonteiset tietosi.

Windows 11 julkaisu

Windows 11:n vuoto

Kesäkuussa 2021 Microsoft julkaisi vahingossa virallisen asiakirjan, jossa vahvistettiin tulevan käyttöjärjestelmän nimi: Windows 11. Tätä julkaisua seurasivat nopeasti vuodetut kuvat ja käyttöjärjestelmän beta-build, joista oli nähtävissä tyylikäs uusi käyttöliittymä ja uudelleensuunniteltu käyttöönottokokemus (out-of-box experience, OOBE). Kuvakaappauksissa nähtävä sisältö muistutti kovasti jo aikaisemmin perutun Windows 10X:n ulkomuotoa ja Windows 11 todellakin on ottanut tästä versiosta paljon vaikutteita. Microsoftin tuotepäällikkö Panos Panay myöhemmin vahvisti vuotaneen materiaalin todella olevan Windows 11:n varhaisesta buildista, mutta totesi sen olleen vielä hyvin raaka versio.

Julkaisun ajankohta

Microsoft ilmoitti kesäkuisessa mediatilaisuudessa, että Windows 11 julkaistaisiin vuoden 2021 lomakaudella eli vuoden loppupuolella. Sen julkaisuun liitettiin maksuton päivitys yhteensopiville Windows 10 -laitteille Windows Updaten kautta. Myöhemmin samassa kuussa Microsoft ilmoitti julkaisevansa Windows 11:n ensimmäisen esikatseluversion ja ohjelmistokehityspaketin (SDK) Windows Insidereille.

Elokuussa Microsoft tarkensi arviotaan julkaisusta lokakuun viidenteen päivään 2021. Julkaisun kerrottiin tapahtuvan vaiheittain niin, että päivitystä tarjottaisiin uusimmille soveltuville laitteille ensin ja vanhemmille myöhemmin.

Windows 11:llä on ennätys pisimmästä ajasta Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmien peräkkäisten julkaisujen välillä. Se nimittäin ylittää Windows XP:n (julkaistu 25. lokakuuta 2001) ja Windows Vistan (julkaistu 30. tammikuuta 2007) julkaisujen välisen ajan, joka oli reilu viisi vuotta. Windows 11:n edeltäjä Windows 10 julkaistiin peräti yli kuusi vuotta aiemmin, 29. heinäkuuta 2015.

Mainonta

Syyskuun 9. päivänä 2021 Windows 11:n ensimmäinen televisiomainos sai ensi-iltansa NFL Kickoff -ottelun aikana. Mainoksen oli tarkoitus esitellä ”immersion ja sujuvuuden tunnetta” ja siinä käytettiin kuvia käyttöjärjestelmän ominaisuuksista ja Xbox Game Studiosin Halo Infinite -pelistä. Muita julkaisupäivän mainoskampanjoita olivat muun muassa Dubaissa sijaitsevan Burj Khalifan valaisu Windows 11:n logon ja oletusarvoisen ”Bloom”-taustakuvan kuvilla, sekä New Yorkin Mikey Likes It -jäätelöbaarit, jotka jakoivat ihmisille ilmaista ”Bloomberry”-jäätelöä.

Windows 11:n markkinoinnissa korostettiin sen luovuutta tukevaa suunnittelua sekä uusien ominaisuuksien mahdollistavaa tiimityöskentelyä missä ja milloin vain. Työ ja vapaa-aika on helppo yhdistää saman käyttöjärjestelmän sisällä. Erään tv-spotin nimi kuvaa näitä tavoitteita hyvin: ’Working Together: Brings You Closer to What You Love’.

Julkaisupäivä

Microsoft julkaisi Windows 11:n virallisesti yleisölle lokakuun 4. päivänä 2021. Se oli saatavilla joko Windows 11 Installation Assistant -sovelluksen tai Windows Update -ohjelman kautta. Ensin mainitun avulla pystyi asentamaan käyttöjärjestelmän suoraan tai vaihtoehtoisesti ISO- tai USB-asennusmedian kautta. Windows Updaten kautta päivitys julkaistiin asteittain. Microsoftin arvion mukaan Windows 11 olisi tällöin saatavilla kaikille tuetuille laitteille vuoden 2022 puoliväliin mennessä. Tämän lisäksi tehtäessä Windows 10 -asennusta Windows 11:n kanssa yhteensopivalle laitteistolle, saatettiin käyttöönottokokemuksen (OOBE) aikana tarjota päivitystä Windows 11:een.

Windows 11:n lisenssiavaimella ja USB-tikulla varustetut vähittäismyyntikopiot julkaistiin 9. toukokuuta 2022 ja digitaaliset lisenssit tulivat saataville Microsoft Storeen muutamaa kuukautta myöhemmin 28. heinäkuuta 2022.

 

Windows 11 ominaisuudet

Uutta ja innovatiivista

Windows 11 esittelee Fluent Design System -järjestelmän, jonka tarkoituksena on tehdä sovelluksista intuitiivisempia ja helppokäyttöisempiä. Uusi suunnittelukieli käyttää valoa, syvyyttä, liikettä ja materialismia luodakseen luonnollisemman käyttökokemuksen. Kun esimerkiksi viet hiiren Käynnistä-valikon sovelluskuvakkeen päälle, se animoituu hieman ilmoittaakseen, että voit napsauttaa sitä. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten Fluent Design tekee Windowsin käytöstä miellyttävämpää.

Yksi Windows 11:n huomattavimmista muutoksista on Microsoft Storen uudelleensuunnittelu. Microsoft sallii nyt kehittäjien jakaa Win32:ta, progressiivisia verkkosovelluksia ja muita pakkaustekniikoita Microsoft Storessa Universal Windows Platform -sovellusten ohella. Tämän muutoksen pitäisi helpottaa kehittäjien mahdollisuuksia luoda sovelluksia, jotka ovat yhteensopivia useampien laitteiden kanssa.

Microsoft Teams -yhteistyöalusta on nyt integroitu Windowsin käyttöliittymään. Teams on käytettävissä tehtäväpalkista eikä Skypeä enää liitetä oletusarvoisesti käyttöjärjestelmään. Microsoft kertoo tämän parantavan suorituskykyä muun muassa pienempien päivitysten sekä nopeamman verkkoselauksen myötä.

Käynnistä-valikko ja File Explorer on myös päivitetty uuteen uskoon. Jälkimmäinen sovellus on suunniteltu helpottamaan tiedostojen ja kansioiden hallintaa ja se sisältää useita parannuksia, kuten paremmat hakutoiminnot ja mahdollisuuden esikatsella tiedostoja avaamatta niitä.

Toimiva selain

Jos olet Microsoft Edgen ystävä, olet varmasti iloinen siitä, että selaimen uusin Chromium-pohjainen versio tulee esiasennettuna Windows 11:n mukana. Tämä muutos tehtiin yhteensopivuuden parantamiseksi Google Chromen kanssa sekä standardienmukaisemman moottorin tarjoamiseksi web-kehittäjille. Lisäksi Microsoft Edge voidaan määrittää ryhmäkäytännön avulla näyttämään valittuja verkkosivuja ”IE Mode” -tilassa. Tämä on tervetullut muutos monille käyttäjille, jotka ovat aiemmin turhautuneet eri selainten välisiin yhteensopimattomuuksiin. Edgeä on kaiken kaikkiaan parannettu merkittävästi tässä versiossa; siinä on parempi tuki laajennuksille ja virtaviivaisempi muotoilu.

Xbox-sovellus

Yksi jännittävä uusi lisäys Windows 11:ssä on päivitetty Xbox-sovellus. Tämän sovelluksen avulla voit muodostaa yhteyden Xbox-konsoliin ja pelata pelejä etänä. Lisäksi sovelluksen kautta pääsee käsiksi kaveriluetteloon, saavutuksiin ja viesteihin. Päivitetty Xbox-sovellus sisältää myös tuen Auto HDR- ja DirectStorage-tekniikoille, jotka otettiin käyttöön Xbox Series X- ja Series S -sarjoissa. Nämä tekniikat integroidaan Windows 11:een; Series S -sarjan Xbox vaatii kuitenkin DirectX 12:ta tukevan näytönohjaimen ja NVMe SSD-aseman.

Windows 11 käyttöliittymä

Värit ja muodot

Windows 11 on luonnollisesti muuttanut ulkomuotoaan edellisiin versioihin verrattuna. Muotoilu perustuu Fluent Design System -järjestelmään, joka käyttää läpikuultavuutta, varjoja ja uutta väripalettia luodakseen nykyaikaisemman ulkoasun. Segoe UI -fontti on myös päivitetty muunneltavaan versioon, mikä parantaa sen skaalautuvuutta eri näyttöresoluutioissa.

Windows 11:n ulkoasussa käytetään Mica-teemaa. Tämä teema on suunniteltu sekä kauniiksi että toimivaksi ja sitä kuvaillaan ”läpinäkymättömäksi, dynaamiseksi materiaaliksi, joka sisältää teeman ja työpöydän taustakuvan pitkäikäisten ikkunoiden, kuten sovellusten ja asetusten, taustan maalaamiseksi”.

Toinen muutos Windows 11:ssä on pyöristetyn geometrian käyttö koko käyttöliittymässä. Tämä luo pehmeämmän ja helpommin lähestyttävän ilmeen. Lisäksi varjot on päivitetty hienovaraisemmiksi ja realistisemmiksi. Ja lopuksi uusi väripaletti antaa Windows 11:lle raikkaan ja modernin ilmeen. Monet tässä versiossa nähtävät tyylit ovat vahvasti inspiroituneet perutusta Windows 10X -versiosta.

Tehtäväpalkki

Windows 11:n tehtäväpalkki on nyt pysyvästi kiinnitetty näytön alareunaan. Tämä tarkoittaa, että sitä ei voi enää siirtää näytön ylä-, vasempaan tai oikeaan reunaan, kuten aiemmissa Windows-versioissa. Lisäksi ilmoitukset-sivupalkkiin pääsee nyt napsauttamalla päivämäärää ja kellonaikaa. Pikatoimintojen kytkimet sekä äänenvoimakkuuden, kirkkauden ja mediatoiston säätimet on siirretty uuteen asetusten ponnahdusikkunaan, joka tulee näkyviin napsauttamalla järjestelmäkuvaketta.

Toinen merkittävä muutos on, että tehtäväpalkin ”Widgets”-painike näyttää nyt paneelin, jossa on Microsoft Start. Tämä on eräänlainen uutisaggregaattori, joka tarjoaa käyttäjälle henkilökohtaisia tarinoita ja sisältöä. Se muistuttaa Windows 10:n ”uutiset ja kiinnostuksen kohteet” -paneelia. Microsoft Teams on myös integroitu tehtäväpalkkiin, jossa ponnahdusikkuna näyttää luettelon viimeisimmistä keskusteluista.

Käynnistä-valikko

Suurimpiin Windows 11:en kosmeettisiin muutoksiin kuuluu uudelleen suunniteltu Käynnistä-valikko. Poissa ovat Windows 8.x:ssä ja 10:ssä käytetyt live-laatat; niiden tilalla on kiinnitettyjen sovellusten ruudukko sekä luettelo viimeisimmistä sovelluksista ja asiakirjoista.

Myös File Explorer on saanut merkittäviä päivityksiä. Aiemmista versioista tuttu nauhatyökalurivi on korvattu perinteisemmällä työkalurivillä. Työkalurivi sisältää painikkeita esimerkiksi uusien kansioiden luomiseen sekä tiedostojen kopioimiseen ja liittämiseen. Lisäksi File Explorerin kontekstivalikot on suunniteltu uudelleen siten, että jotkin toiminnot on siirretty valikon yläreunan työkalupalkkiin ja osa on piilotettu ylävalikkoon. Näiden muutosten pitäisi helpottaa etsimäsi tehtävän löytämistä ilman, että joudut käymään läpi pitkää vaihtoehtoluetteloa.

Tehtävänäkymä

Windows 10:tä tutun tehtävänäkymä-ominaisuuden avulla voit luoda virtuaalisia työpöytiä. Tämä tarkoittaa, että sinulla voi olla eri työpöytiä eri tehtäviä varten. Voit antaa jokaiselle virtuaaliselle työpöydälle oman taustakuvan. Virtuaalisten työpöytien välillä on helppo liikkua napsauttamalla tehtäväpalkin Task View -kuvaketta tai käyttämällä Windows+Tab-näppäinyhdistelmää.

Ikkunoiden napsauttamistoimintoa on parannettu kahdella lisäominaisuudella; kun viet hiiren ikkunan laajennus -painikkeen päälle, näyttöön ilmestyy valmiiksi määritellyt ”napsautusasettelut” useiden ikkunoiden laatoittamiseksi näytölle. Ikkunoiden laatoitettu järjestely voidaan pienentää ja palauttaa tehtäväpalkista ”napsautusryhmänä”.

Kun näyttö irrotetaan moninäyttökokoonpanossa, kyseisellä näytöllä aiemmin olleet ikkunat minimoidaan sen sijaan, että ne siirrettäisiin automaattisesti päänäytölle. Jos sama näyttö kytketään uudelleen, ikkunat palautetaan aiempaan sijaintiinsa.

Windows 11 tuetut kielet

Windows 11:n julkaisun myötä Microsoft teki muutoksia tapaan, jolla kielipaketteja toimitetaan. Aiemmin OEM-valmistajille, matkapuhelinoperaattoreille ja yrityksille tarjottiin kahta vaihtoehtoa kielipakettien suhteen: Component-Based Servicing lp.cab -tiedostot (ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä esiladatuille kielille) ja Local Experience Pack .appx -tiedostot (tuetuille tietokoneille ladattavissa oleville kielille) 38 täysin lokalisoitua Language Pack (LP) -kieltä oli saatavilla sekä lp.cab- että .appx-paketeissa, kun taas loput 72 osittain lokalisoitua Language Interface Pack (LIP) -kieltä olivat saatavilla vain .appx-paketteina.

Mukaan on lisätty myös viisi uutta kieltä: katalaani, baskia, galego, indonesia ja vietnam. Näin tuettujen kielten kokonaismäärä nousee 43:een. Lisäksi nämä 43 kieltä voidaan nyt asentaa vain lp.cab-paketeilla. Tämä muutos tehtiin täydellisen kielikarttatuen ja kumulatiivisten päivitysten varmistamiseksi. Loput 67 LXP-pohjaista LIP-kieltä ovat nyt saatavilla niin sanotulla itsepalvelumallilla. Tämä tarkoittaa, että kuka tahansa Windows-käyttäjä voi lisätä ne Microsoft Store- tai Windows Settings -sovellusten kautta. Aiemmin vain järjestelmänvalvojat pystyivät lisäämään näitä kieliä. Tämän muutoksen pitäisi auttaa yritysympäristöjen käyttäjiä, jotka tarvitsevat näitä erityisiä kielivaihtoehtoja. On kuitenkin syytä huomata, että tarkat kielivaihtoehdot (sekä LP että LIP) riippuvat edelleen alkuperäisestä laitevalmistajasta ja matkapuhelinoperaattorista.

Täydet kielipaketit

Kuten mainittu, saatavilla olevat kielet riippuvat käyttäjän laitteen valmistajasta. Kaiken kaikkiaan Windows 11:tä on saatavilla seuraavilla täysillä kielipaketeilla: katalaani, tšekki, tanska, saksa, viro, englanti (Australia), englanti (Kanada), englanti (Yhdistynyt kuningaskunta), englanti (Yhdysvallat), espanja (Espanja), espanja (Meksiko), baski, ranska (Kanada), ranska (Ranska), galicia, kroatia, indonesia, italia, latvia, liettua, unkari, hollanti, norja (kirjanorja), puola, portugali (Brasilia), portugali (Portugali), romania, slovakki, slovenia, serbia, suomi, ruotsi, vietnam, turkki, kreikka, bulgaria, venäjä, ukraina, heprea, arabia, thai, korea, kiina (yksinkertaistettu), kiina (perinteinen), kiina (Hongkong), japani.

Osittain lokalisoidut kielipaketit

Windows 11:een voidaan ladata seuraavat osittain lokalisoidut kielipaketit (huomaa, että muutamia näistä kielistä on saatavilla myös täysinä kielipaketteina): afrikaans (Etelä-Afrikka), albania (Albania), amhara (Etiopia), armenia (Armenia), assami (Intia), azeri, baski (baski), valkovenäjä, bangla (Intia), bosnia (latinalainen), katalaani, tšeroki, filipino, galicia, georgia (Georgia), gujarati (Intia), hindi (Intia), islanti (Islanti), indonesia (Indonesia), irlanti (Irlanti), kannada (Intia), kazakki (Kazakstan), khmer (Kambodža), konkani (Intia), lao (Laos), luxemburg (Luxemburg), makedonia (FYROM), malaiji (Malesia, Brunei ja Singapore), malajalam (Intia), malta (Malta), maori (Uusi-Seelanti), marathi (Intia), nepali (Nepalin demokraattinen liittotasavalta), norja, uusnorja (Norja), odia (Intia), persia, punjabi (Intia), ketšua (Peru), skotlannin gaeli, serbia (kyrillinen, Bosnia ja Hertsegovina), serbia (kyrillinen, Serbia), tamili (Intia), tatari (Venäjä), telugu (Intia), urdu, uiguuri, uzbekki (latinalainen), valencia, vietnami, kymri (Iso-Britannia).

Windows 11 järjestelmävaatimukset

Seuraavat järjestelmävaatimukset ovat peräisin Microsoftin omilta sivuilta:

  • Suoritin: vähintään yhden gigahertsin (GHz) nopeus ja vähintään kaksi ydintä yhteensopivassa 64-bittisessä suorittimessa tai järjestelmäsirussa (SoC)
  • RAM-muisti: 4 gigatavua (Gt)
  • Tallennustila: vähintään 64 Gt:n tallennuslaite
  • Järjestelmän laitteisto-ohjelmisto: UEFI, suojatun käynnistyksen tuki
  • TPM-turvapiiri: Trusted Platform Module (TPM) -versio 2.0
  • Näytönohjain: yhteensopiva DirectX 12:n tai uudemman version ja WDDM 2.0 -ohjaimen kanssa
  • Näyttö: tarkka (720p) näyttö, jonka läpimitta kulmasta kulmaan on suurempi kuin 9 tuumaa, 8 bittiä / värikanava
  • Internet-yhteys ja Microsoft-tili: Windows 11 Pro henkilökohtaiseen käyttöön ja Windows 11 Home edellyttävät Internet-yhteyttä ja Microsoft-tiliä laitteen alkuasennuksen aikana. Laitteen kytkeminen pois Windows 11 Home S mode -tilasta vaatii myös Internet-yhteyttä. Kaikissa Windows 11 -versioissa tarvitaan Internet-yhteyttä päivitysten suorittamiseen sekä joidenkin ominaisuuksien lataamiseen ja hyödyntämiseen. Microsoft-tili tarvitaan joihinkin toimintoihin.

Mitkä asiat ovat muuttuneet?

Windows 11 merkitsee merkittävää muutosta tuetuissa prosessoriarkkitehtuureissa; 32-bittisiä prosessoreita ei enää tueta. Tämä tarkoittaa, että Windows 11:n käyttämiseen tarvitaan 64-bittinen prosessori, kuten x86-64- tai ARM64-prosessori. Jos käytät vielä 32-bittistä prosessoria, sinun on päivitettävä järjestelmäsi, jotta voit käyttää uutta käyttöjärjestelmää.

Sen lisäksi, että Windows 11 vaatii 64-bittisen prosessorin, myös RAM-muistin ja tallennustilan vähimmäisvaatimukset ovat kasvaneet. Windows 11:n asentamiseen ja käyttämiseen tarvitaan nyt vähintään 4 Gt RAM-muistia ja 64 Gt tallennustilaa. Nämä kasvaneet vaatimukset johtuvat Windows 11:n monista uusista ominaisuuksista ja parannuksista, kuten uudesta Käynnistä-valikosta, tehtäväpalkista ja toimintokeskuksesta.

Toinen muutos Windows 11:ssä on se, että S-tilaa tuetaan nyt vain Home-versiossa. S-tila on erikoistila, jossa voit käyttää vain Microsoft Storen sovelluksia ja joka rajoittaa selaimen Edgeen. Tämä tila on suunniteltu parantamaan tietoturvaa ja suorituskykyä, mutta sen hintana on joustavuus ja valinnanvara. Jos haluat käyttää mitä tahansa muuta verkkoselainta tai sovellusta, jota ei ole saatavilla Microsoft Storesta, sinun on vaihdettava pois S-tilasta.

Windows 11 ei enää tue Legacy BIOS:ää. Yhtenä laitevaatimuksena onkin nyt UEFI-järjestelmä, josta löytyy suojattu käynnistys ja TPM 2.0 -turvapiiri. TPM 2.0 -turvapiiri (Trusted Platform Module) on tärkeä ominaisuus tietokoneen tietoturvan varmistamiseksi. TPM 2.0 on laitteistopohjainen niin sanottu apuprosessori, joka tarjoaa väärentämisenkestävän tallennuksen salausavaimille ja käynnistysprosessin mittaukset. TPM-vaatimus on aiheuttanut hämmennystä, sillä monissa emolevyissä ei ole TPM-tukea tai ne vaativat yhteensopivan TPM:n fyysistä asennusta emolevyyn. Useissa uudemmissa suorittimissa on suorittimen tasolla toteutettu TPM, joka saattaa olla oletusarvoisesti poistettu käytöstä ja edellyttää tietokoneen UEFI-laiteohjelmiston asetusten muuttamista tai UEFI-laiteohjelmistopäivitystä, joka muuttaa oletusasetukset vastaamaan näitä vaatimuksia.

Microsoft on kuitenkin ilmoittanut, että se sallii alkuperäisten laitevalmistajien (OEM) toimittaa tietokoneita ilman TPM 2.0 -turvapiiriä. Tämä tarkoittaa sitä, että laitteita joissa on tukematon prosessori, ei estetä asentamasta tai käyttämästä Windows 11:tä. Muutama asia on kuitenkin syytä pitää mielessä. Et voi päivittää Windows 10:stä Windows Update -ohjelman avulla. Sinun on tehtävä puhdas asennus tai päivitys ISO-asennusmedian avulla. Lisäksi käyttäjien on hyväksyttävä näytöllä näkyvä vastuuvapauslauseke, jonka mukaan heillä ei ole oikeutta saada päivityksiä ja että valmistajan takuu ei kata vahinkoja, jotka aiheutuvat Windows 11:n käyttämisestä tukemattomassa kokoonpanossa.