Ajassa ei tarvitse mennä taaksepäin kuin kymmenisen vuotta, kun tietokoneet ja nettiyhteydet olivat vain harvassa kodissa. Siinä oli oma tunnelmansa, kun pelkästään jo näppäimistö piti jakaa kaverin kanssa.
Näistä ajoista on tultu pitkälle. Teknologia on kehittynyt valtavin harppauksin ja vaikuttanut suuresti myös pelialaan. Enää pelikonetta tai -konsolia ei tarvitse jakaa kaverin kanssa, vaan samaan peliin voi liittyä kotoa käsin. Lisäksi jokaiselta löytyy taskusta puhelin, jolla voi pelata pelejä kuten Starburst Extreme, ja jonka ansiosta muut verkkoselaimen kautta pelattavat versiot kulkevat kätevästi mukana juuri itselle sopivaan hetkeen ja paikkaan.
Pelimarkkinat ovat jatkuvan muutoksen alla ja virtuaalitodellisuus on ottamassa vahvasti paikkaansa siinä. Suosiosta kertoo jo se, että ainakin Sonyn, Applen ja Oculuksen oletetaan tänä vuonna julkaisevan uusia VR-tuotteita . Mitä nämä uuden sukupolven laitteet sitten tarjoavat pelaajille?
Miten virtuaalitodellisuus käytännössä toimii?
Joitakin vuosia sitten laadukkaat VR-laitteet olivat todella kalliita, joten vain harvalla oli varaa sijoittaa niihin ja halvat versiot olivat vain todella onnettomia kopioita niistä. Nyt ollaan vihdoin siinä vaiheessa, että yritykset ovat pystyneet kehittämään aina vain laadukkaampia ja edullisempia vaihtoehtoja.
Lähivuosina monilla meistä on mahdollisuus päästä kokeilemaan virtuaalitodellisuutta yhä helpommin saatavilla VR-laitteilla. Miten virtuaalitodellisuus tarkalleen ottaen toimii?
Virtuaalitodellisuus rikkoo meidän kokemukset todellisuudesta
Ihmisen maailmankuva perustuu uskomukseen siitä mitä näemme, kuulemme ja tunnemme. VR-kuulokkeet ovat laitteita, jotka on ohjelmoitu korvaamaan ympäristö täysin toisella todellisuudella. Laitteissa on hyödynnetty gyroskooppisia antureita, erilaisia kiihdyttimiä ja magnetometrejä, joiden avulla voidaan ohjata käyttäjän liikkumista virtuaalitilassa.
Lisäksi tarvitaan yhteys ulkoisiin kameroihin ja tietokoneessa tai muussa käyttöjärjestelmässä oleviin ohjelmiin. Tästä monimutkaisesta kokonaisuudesta muodostuu virtuaalinen todellisuus, jossa vain mielikuvitus on rajana.
Virtuaalitodellisuus kehittyy jatkuvasti
Tulevaisuudessa voimme odottaa aina vain vaikuttavampia ominaisuuksia VR-laitteiden suhteen. Tällä hetkellä ne rakentuvat näiden seuraavien ominaisuuksien varaan:
- Näkökenttä
VR-kuulokkeiden kehittäjille yksi suurimmista haasteista on luoda riittävän suuri näkökenttä. Ihminen pystyy keskimäärin näkemään ja havainnoimaan ympäristöään noin 220 astetta. Toistaiseksi laitteella pystytään luomaan näkökenttä, joka ulottuu noin 180 asteeseen.
- Kuvataajuus
Toinen tärkeä elementti on kuvataajuus. Mitä korkeampi kuvataajuus on, saadaan virtuaalitodellisuudesta sitä realistisempi ja optisempi. Kehittäjät pyrkivät jäljittämään parhaalla mahdollisella tavalla tapaa, jolla näemme tosielämässä.
- Äänimaailma ja -tehosteet
Virtuaalitodellisuus ei rajoitu pelkästään siihen, mitä nähdään. Siihen tarvitaan myös äänimaailma, joka johdattaa käyttäjän täysin uuteen ympäristöön. Huippuluokan tekniikalla voidaan luoda ainutlaatuinen äänimaisema, joka voidaan kuulla samaan aikaan takaa, ylhäältä tai mistä tahansa suunnasta. Se auttaa käyttäjää kääntymään juuri toivottuun suuntaan ja tukee todentuntuista kokemusta juuri oikealla tavalla.
- Liiketunnistimet
Ainutlaatuista virtuaalitodellisuudessa on se, että voit liikkua ympäristössä vapaasti. Käyttäjän pään ja kehon asentoa pystytään mittaamaan erilaisten anturoiden ja seurantateknologian avulla. VR-kuulokkeeseen upotettu ohjain mahdollistaa liikkumisen virtuaalitilan läpi täysin turvallisesti.
VR-kuulokkeet ovat pelimaailman tulevaisuus
Virtuaalitodellisuus ja siihen liittyvä teknologia on hetki hetkeltä vaikuttavampaa. Toistaiseksi se mahdollistaa lähinnä yllä olevat ominaisuudet, mutta kehitystä tapahtuu jatkuvasti. Todellisen oloinen epätodellisuus saadaan aikaan johtojen, näyttöjen ja järjestelmien yhdistelmänä.
Nyt jo ne on onnistuttu kokoamaan suhteellisen pieneen laitteeseen, mutta jatkossa ne tullaan korvaamaan mitä todennäköisemmin tuntoaistiin perustuvilla antureilla ja/tai esimerkiksi käsineillä tai muilla puettavilla vaatteilla. Näitä aikoja odotellessa voit lähteä virtuaalimatkalle tai viihtyä pelien parissa, jotka johdattelevat täysin ainutlaatuiseen virtuaaliympäristöön.